Työehtosopimuksiin liittyvien tietojen toimittaminen Sosiaali- ja terveysministeriöön

1. Työehtosopimuslaissa asetetut velvoitteet

Työehtosopimuslain 2 §:ssä säädetään työehtosopimukseen osallisille velvollisuus toimittaa eräitä tietoja sosiaali- ja terveysministeriölle.

Työehtosopimukseen osallisen työnantajapuolen on kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta toimitettava työehtosopimus sekä jäljennöksenä että sähköisesti sosiaali- ja terveysministeriölle.

Valtakunnalliseen työehtosopimukseen osallisille työnantaja- ja työntekijäliitoille on säädetty velvollisuus toimittaa eräitä liittojen jäseniä sekä jäsenten palveluksessa olevia työntekijöiden lukumääriä koskevia tietoja. Lisäksi yksittäisen työnantajan, joka sopii valtakunnallisen työntekijäyhdistyksen kanssa noudattavansa työehtosopimuksen määräyksiä, on ilmoitettava tämän sopimuksen piiriin kuuluvien työntekijöidensä määrä. Samoin työehtosopimukseen jälkeenpäin yhtymisestä, osalliseksi tulemisesta tai sopimuksen voimassaolon lakkaamisesta johonkin tai kaikkiin nähden on ilmoitettava.

2. Yleissitovuutta koskevan päätöksen ja yleissitovan työehtosopimuksen julkaiseminen tietoverkossa

Työehtosopimuksen yleissitovuutta koskeva päätös julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi valtion säädöstietopankissa Internet-osoitteessa www.finlex.fi/fi/viranomaiset/tyoehto. Päätöksen lisäksi julkaistaan yleissitova työehtosopimus käännöksineen. Muita kuin yleissitoviksi vahvistettuja työehtosopimuksia ei tässä yhteydessä julkaista.

3. Työnantajapuolen toimittamisvelvoitteet
3.1 Työehtosopimuksen toimittaminen sekä kirjallisessa että sähköisessä muodossa

Työehtosopimus toimitetaan sosiaali- ja terveysministeriölle kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta painettuna tai muuten kirjallisessa muodossa sekä sähköisesti. Sähköisesti lähetettävän työehtosopimuksen tulee sisältää koko työehtosopimus kaikkine työehtosopimuksen osana noudatettavine liitteineen. Helpointa on lähettää työehtosopimus sähköpostin liitetiedostona.

Työehtosopimus toimitetaan ministeriölle pdf-muodossa, koska työehtosopimus julkaistaan valtion säädöstietopankissa pdf-muodossa eikä sopimusta ole tarkoitus muokata tai muuten käsitellä ministeriössä. Sopimuksen sisällön säilymisen varmistamiseksi se voidaan lähettää kirjoitussuojattuna. Mikäli pdf-muodon käyttäminen ei ole mahdollista, sen sijasta voidaan käyttää rtf-muotoa tai jotain muuta erikseen sovittavaa formaattia. Tällöin taulukoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota ja varmistettava se, että ne säilyvät oikean muotoisina näyttöjen ja tulostimien erilaisista asetuksista riippumatta.

Ellei työehtosopimusta ole tehty ruotsiksi, ministeriölle toimitetaan työehtosopimus myös word-muotoisena mahdollista ruotsiksi kääntämistä varten.

3.2 Tiedot työehtosopimuksesta

Sopimuksen osapuolista ja sopimuksen nimestä tulee ministeriölle toimittaa sopimusosapuolten toimesta myös ruotsiksi käännetty versio. Lisäksi on tarpeen, että osapuolet ilmoittavat erikseen selkeästi eräät sopimuksen identifiointitiedot, vaikka ne yleensä ovat löydettävissä itse sopimuksesta.

Samalla kun työehtosopimus lähetetään sähköisessä muodossa ministeriöön, tulee ilmoittaa seuraavat työehtosopimusta koskevat tiedot:

Työehtosopimuksen nimi suomeksi

Työehtosopimus tulee nimetä sekä yleissitovuutta koskevaa päätöstä varten että työehtosopimuksista internetiin laadittavaa luetteloa varten.

Työehtosopimuksen nimi ruotsiksi

Päätökset julkaistaan myös ruotsiksi, mitä varten osapuolilta tarvitaan käännös sopimuksen nimestä.

Työehtosopimukseen osallisten työnantajapuolten nimet

Työehtosopimukseen osallisten työntekijäpuolten nimet

Työehtosopimukseen osallisten työnantajapuolten nimet ruotsiksi

Työehtosopimukseen osallisten työntekijäpuolten nimet ruotsiksi

Työehtosopimuksen allekirjoituspäivämäärä

Työehtosopimuksen voimaantulopäivämäärä

Työehtosopimuksen päättymispäivämäärä

Tieto siitä, minkä työehtosopimuksen kyseinen työehtosopimus korvaa

Tämä tieto on erityisen tärkeä silloin, kun sopimusta on edeltänyt muun niminen sopimus tai kun sopimuksen piiriin on sisällytetty yhden tai useamman aikaisemman sopimuksen piiriin kuuluvia aloja. Vaikka uusi sopimus olisi samanniminen kuin aiempi sopimus, tulee ilmoittaa, mitä aikaa koskevan sopimuksen se korvaa.

Tieto osapuolten vaihtumisesta tai osapuolten nimissä tapahtuneista muutoksista

Tieto siitä, mihin keskusjärjestöön osapuoli kuuluu

Yhteystiedot

Osapuolen osoite, puhelin ja sähköpostiosoite; tieto siitä, keneen otetaan yhteyttä sopimukseen liittyvissä asioissa; mahdollinen internet-sivuston osoite.

3.3 Jäseniä ja työntekijöiden määriä koskevat tiedot

Valtakunnalliseen työehtosopimukseen osallisen työnantajapuolen on toimitettava tiedot jäsenyritysten määrästä ja yritysten palveluksessa olevien työntekijöiden määrästä työehtosopimuksittain.

Jäsenyritysten määrää koskevien tietojen on oltava ryhmiteltynä niissä sovellettavien työehtosopimusten mukaisesti. Lisäksi on ilmoitettava, milloin tiedot on laskettu tai kerätty ja mitä aikaa ne koskevat.

Yritysten palveluksessa olevien työntekijöiden määrää koskevat tiedot on oltava ryhmiteltynä työntekijöiden työsuhteessa sovellettavien työehtosopimusten mukaisesti. Lisäksi on ilmoitettava, milloin tiedot on laskettu tai kerätty ja mitä aikaa ne koskevat.

3.4 Työehtosopimukseen liittymisestä toimitettavat ilmoitukset

Jos yksittäinen työnantaja sopii erikseen kirjallisesti työntekijäyhdistyksen kanssa noudattavansa  valtakunnallisen työehtosopimuksen määräyksiä, sen on toimitettava sosiaali- ja terveysministeriölle selvitys solmimansa sopimuksen piiriin kuuluvien työntekijöiden määrästä.

Jos työnantaja, työnantajien yhdistys tai työntekijöiden yhdistys jälkeenpäin yhtyy tai yrityksen haltija työehtosopimuslain 5 §:n mukaan tulee osalliseksi työehtosopimukseen taikka jos työehtosopimus joihinkin tai kaikkiin nähden lakkaa olemasta voimassa, on sopimukseen osallisen työnantajapuolen toimitettava siitä ilmoitus kuukauden kuluessa sosiaali- ja terveysministeriölle.

4. Työntekijäpuolen toimitettavat jäsentiedot

Valtakunnalliseen työehtosopimukseen osallisen työntekijäpuolen on toimitettava ministeriölle tiedot työehtosopimuksen soveltamisalalla työssä olevien jäsentensä lukumäärästä. Lukumäärän tulee käsittää vain työssä olevat työntekijät, mutta ei esimerkiksi työttöminä tai eläkkeellä olevia jäseniä. Jäsenten määrä on ilmoitettava kunkin työehtosopimuksen osalta erikseen. Lisäksi on ilmoitettava, milloin lukumäärät on laskettu tai kerätty ja mitä aikaa ne koskevat.

5. Muut tiedot

Lain nojalla toimitettavien tietojen lisäksi eräiden muidenkin tietojen toimittaminen jo mainittujen tietojen yhteydessä on toivottavaa erillisten tiedustelujen ja siten molemminpuolisen vaivannäön vähentämiseksi. Tällaisia ovat muun muassa tiedot siitä, minkä tyyppiset yritykset ovat työehtosopimukseen sidottujen liittojen ja muiden yhdistysten jäseniä, jäsenistössä tapahtuneista muutoksista sekä työnantajien merkittävistä yritysjärjestelyistä. Lisäksi usein on tarpeen saada osapuolen arvio työehtosopimuksen soveltamisalan koko työntekijämäärästä sekä arvion perusteet.

6. Tietojen toimittaminen

Tietojen toimittamisessa pyydetään käyttämään sähköisesti täytettävää työehtosopimuksen  perustietolomaketta

Postiosoite:Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33, 00023 Valtioneuvosto
Sähköpostiosoite: tyoehtosopimukset[at]stm.fi

Lisätietoja asiasta antavat

 

Tietojen toimittamista koskevat kysymykset:

Osastosihteeri  Antti Rautio, 02951 63386, antti.rautio[at]stm.fi

 

27.6.2017